AfterDawn logo

S-ryhmän ja Keskon haave ostohistorian ikuisesta säilytyksestä kaatui Tietosuojavaltuutetun kantaan

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Loppuvuodesta 2023 S-ryhmä kertoi muuttavansa ostohistorian säilytysaikoja merkittävästi vuoden 2024 alusta alkaen. Muutoksen jälkeen S-ryhmä olisi säilyttänyt asiakkaiden ostohistorioita käytännössä ikuisesti, eli siihen saakka, että asiakas lakkauttaa S-ryhmän kanta-asiakkuutensa.

Myös kilpaileva kaupparyhmittymä Kesko teki samankaltaisen muutoksen oman Plussa-ohjelmansa sääntöihin keväällä 2023. Mutta Tietosuojavaltuutettu oli Keskon suunnitelmista vahvasti eri mieltä.

Tietosuojavaltuutettu antoi Keskolle toukokuussa 2023 määräyksen siitä, että ostotiedot voidaan säilyttää vain niiden käyttötarkoitusta vastaavan ajan verran. Toukokuussa annettu määräys muuttui lainvoimaiseksi juuri ennen joulua eli 19.12.2023.

Tiedotteessa aiheeseen liittyen Tietosuojavaltuutettu toteaa seuraavaa:

Riskit nousevat, jos tietoja säilytetään pitkäaikaisesti. Ostotiedoista voidaan päätellä yksityiskohtaistakin tietoa henkilön elämäntilanteesta, elintavoista ja liikkumisesta. Käytännössä riskit voisivat konkretisoitua esimerkiksi mahdollisissa tietovuototilanteissa.

Yleisesti Tietosuojavaltuutetun toimiston kanta on se, että organisaatioilla on velvollisuus rajoittaa henkilötietojen säilyttämistä - ja että säilytysaikojen pitää olla lähtökohtaisesti niin lyhyitä kuin mahdollista.

Päätös vesittää samalla myös S-ryhmän aikeet siitä, että bonuskortin ostohistoria säilyisi käytännössä ikuisesti S-ryhmän hallussa. Ilta-sanomille annetussa haastattelussa S-ryhmä kertoo, että se ei ollut tietoinen Tietosuojavaltuutetun päätöksestä silloin kun ryhmä tiedotti bonusjärjestelmän säilytysaikojen muutoksista.

2 KOMMENTTIA

DeNiWar1/2

K-Plussa säilyttää ostotiedot "Kuluva vuosi + 10 vuotta".
Tuskin niitä tuon pidempään tarvitseekaan säilytellä kun asiakkaan ostotyyli ja jopa kaupan tuotevalikoimakin ehtii muuttumaan tuossa ajassa.

Lidl-bonus se vasta jännä onkin, sen ostosten ja käytön tietoja kerätään myös Google-ADs ja Meta/Facebook seurantateknologioille, joista ainakin Meta/Facebook käyttää tietoja myös omiin ja kolmansien tahojen markkinointitarkoituksiin.
(Tämä kaikki lukee Lidl:n tietosuojaselosteessa)

S ja K kortit eivät sentään jakele noille maailmanlaajuisille vakoojille kaikkea dataa missä ja miten niitä käytetään.

taku2/2

Mitähän väliä tälläkin on, jos käyttäjälle on ok.

Mikäli, et halua, että tietojasi säilytetään. Älä käytä ko. palvelua. Melko simppeliä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki