AfterDawn logo

YouTube haastaa yhä paremmin TikTokin - Shorts-videoissa voi nyt käyttää 60 sekunnin edestä musiikkia

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

YouTuben Shorts -videot ovat maksimissaan 60 sekuntia kestäviä videoita, jotka näytetään pystysuunnassa. Niiden tekemiseen on kuitenkin liittynyt rajoituksia, sillä tähän saakka tekijät ovat voineet käyttää vain 15 sekunnin edestä musiikkia.

Esimerkiksi Engadget -sivusto kertoo, että tuo rajoitus poistuu.

Pian tekijät voivat käyttää videoissa 30 - 60 sekunnin edestä musiikkia. Lisenssisopimuksista johtuen osaa musiikkia voi tosin edelleen käyttää vain 15 sekunnin edestä.

Sisällöntuottajat näkevät YouTube-sovelluksen Lisää ääni -kohdasta, kuinka paljon aikaa kukin kappale antaa käyttää. Uudistus alkaa saapua käyttäjille tänään ja sen luvataan saapuvan kaikille iOS- ja Android-käyttäjille seuraavien viikkojen aikana.

Tällä muutoksella YouTube pystyy houkuttelemaan lisää tekijöitä TikTokin puolelta. Osittain YouTube on jo TikTokin edellä, sillä YouTube maksaa siivun mainostuloista lyhytvideoiden tekijöille.


Lue myös: YouTuben pystysuuntaiset Shorts -videot saapuvat vaakasuuntaisille televisiolle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki