AfterDawn logo

EU aloitti Applen toiminnan tutkinnan – Epäilee kilpailun rajoittamista

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Euroopan unioni on käynnistänyt kaksi uutta tutkintaa liittyen Applen liiketoimintaan Euroopassa. Tutkintojen pontimena on epäilys kilpailulainsäädännön vastainen toiminta sovelluskaupassa ja mobiilimaksamisessa.

Tarkalleen ottaen Euroopan unioni tutkii muun muassa Spotifyn ja Rakutenin valitusten johdosta, että rikkooko App Store ehdot EU:n kilpailulainsäädäntöä. Apple voi esimerkiksi häiritä kilpailua siltä osin, että kilpailevilta musiikkipalveluilta peritään 30 prosentin osuus App Storen kautta tapahtuvasta maksuliikenteestä, mutta Apple Musicin kohdalla tämä osuus päätyy joka tapauksessa Apple taskuihin. Näin ollen Applella on selkeä hintakilpailuetu puolellaan ja näin ollen vaarana on, että Applen palvelut saavat Applen sovelluskaupassa epäreilua etua kilpailijoihin verrattuna.

EU tutkii myös Apple Pay -mobiilimaksujärjestelmän toimintaa. Apple Payn käyttämä NFC-maksaminen ei ole avoimesti kaikkien käytössä, vaan Apple pitää sitä tiukasti otteessaan. Siksi pankit eivät voi luoda omia Apple Payn kanssa kilpailevia järjestelmiä, jotka integroituisivat yhtä tiiviisti iPhonien ja Apple Watchin kanssa kuin Apple Pay.


Molemmat tutkinnat alkoivat tänään. Apple jakoi hiljattain omissa viestintäkanavissaan tutkimuksen, jossa vähätellään App Storen keräämiä maksuja suhteessa sen käytön laajuuteen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki