AfterDawn logo

YouTuben bisneksen suuruus paljastettiin – Mainostulot valtavassa nousukiidossa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Hakukoneyhtiö Googlen emoyhtiö Alphabet on julkaissut viime vuoden lopun tuloksensa, mistä ilmenee ensimmäistä kertaa muun muassa se, kuinka paljon YouTuben kautta kiertää rahaa. Hyvin sujunut kvartaali ei ollut kuitenkaan sijoittajien mieleen, sillä yhtiön pörssikurssi putosi useita prosentteja jälkihuutokaupassa.

YouTuben mainostulot ovat hurjassa kasvussa, joten tubettajien ei tarvitse vielä hetkeen pelätä bisneksensä kuihtumista. YouTuben mainostulot kasvoivat peräti 31 prosenttia 4,7 miljardiin dollariin. Mainosdollareiden lisäksi YouTubeen on kytketty erilaisia tilauspalveluita, joista kertyi kvartaalin aikana tiliä 750 miljoonaa dollaria lisää.

Alphabetin tulosjulkistuksen yhteydessä kehuttiin myös Googlen laitteistoliiketoimintaa, joka ottaa ensimmäisiä askeleita uudessa ambient computing -strategiassa. Googlen tavoitteena on käytännössä julkaista älykkäitä laitteita, joita voidaan käyttää tilanteessa kuin tilanteessa. Tämän strategian toteuttamiseksi yhtiö osti viime vuoden lopulla esimerkiksi Fitbitin.


Alphabetin muistakin yrityksistä saatetaan kuulla uutisia lähiaikoina, sillä toimitusjohtaja Sundar Pichain mukaan useat sen tytäryhtiöistä on edennyt liiketoiminnassaan siihen vaiheeseen, että niiden on järkevää liittoutua jonkun kumppanin kanssa. Näihin muihin yrityksiin kuuluu muun muassa itsestään ajavia autoja kehittävä Waymo.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki